June 3, 2010

Home is where your Heart is?

Hola Chicas!

Viimeisestä postauksestani on ihan liian pitkä aika, mutta antakaa minun selittäää... :(
Muutimme (uuteen luksus-kotiimme *) toissapäivänä ja noin viikon ajan mistä tahansa kotiovesta sisään astuessanikaan en ole nähnyt ympärilläni kuin massiivisia jätesäkkejä ja hervottomia pahvilaatikoita. JA lisäksi, ennen muuttoa nukuimme kaksi yötä keskelle olohuonetta raahaamassamme sängyssä, koska uusi asukas toi tavaransa makuuhuoneeseen! Hyvin mahduttiin silti, söimme mukavan pehmoisilla paikoilla suoraan TV:n edessä. Perheeni avustuksella kaikki tavarani ja hieman miehenkin omaisuutta (suurin osa niistä kun oli jo toukokuussa viety uuteen asuntoon siskoni nurkkiin) saatiin kuskattua pois ydinkeskustan pikkukaksiosta sataman toiselle puolelle melko rauhalliseen lähiöön, MUTTA: työharjoittelun ansiosta ei minulla ole ollut aikaa&paljonkaan voimia purkaa tavaroita kovin nopeasti. Että näin. :D

* luksus-koti: sauna, parveke, tiskikone, 63 m2, paljon vaatekaappeja ja KEITTIÖ! ei ollut tytöllä tällaisia ihanuuksia vanhassa kämpässä. Lähentelee täydellisyyttä.


Sain toki tilaamani Nellyn mekot, mutta ne menivät suoraan muuttokuorman sekaan enkä ole siis niitä ehtinyt kuvaamaan digimuotoon. Eilen illalla noin kello 21-00 PIMM tyttö alkoi purkaa säkkejä tuskissaan kun ei ole mitään päällepistettävää! Henkarit riviin kaappiin ja aloin nostella pussukoista mekkoja toppeja hameita housuja. "AI, mulla oli tällainenkin, JEE!" mutta toinen ääripää on se kun tiedän omistavani jonkinlaisen vaatteen mutta sitä ei löydy mistään säkistä murr.

Tämän iltapäivän ohjelmistossa onkin harjoittelun jälkeen saada edes vaatteet kaappiin. Sisustaa ehdin myöhemminkin, eivätpähän tavarat pölyty kun ovat kivasti pakattuna hahha^^

Tässä pienet elämäni päivitykset, palaan asiaan mahdollisimman pian.

Ciao, Bellas!

2 comments :

  1. Uu haluan katsomaan teidän uutta kotia! Mitä kautta työ siis saitte sen? Miäkin haluisin muuttaa<3 Tuo kuulostaa kyllä tosi kivalta tuo uusi koti :)

    ReplyDelete
  2. Tämä on pikkusiskon entinen koti, sitä ennen tässä asui äidin & omanikin kaveri :) "perheessä" pysynyt koti ! :D

    Hetikohta kunhan saadaan paikat siistiksi niin tänne kehtaa kutsua vierailijoita, kutsua pukkaa sitten ;)

    Ja kyllä, tämä on aika mAhTaVa. :)

    ReplyDelete