July 27, 2010

like water for me

Enpä ymmärrä heitä, jotka ovat kertoneet minulle etteivät löydä kirppareilta muka mitään! :D Toki tyylejä makuja haluja tarpeita on erilaisia, mutta kyllä minä vain aina löydän jotain kotiin viemistä. Esimerkiksi tänään, kun vein lisää tavaraa omaan pöytääni (by the way siellä on nyt jättiläismäinen kasa koruja ! Wilma&Wihtori, pöytä 52.) bongasin jo toistamiseen eräästä pöydästä pinkin lehtitelineen. Mies karsasti sitä, kuten kaikkea pinkkiä mitä täältä kotoa vielä löytyy (mutta olen nykyään kallellaan lilaan). Piti kuitenkin saada nopeasti joku edullinen kotelo laskuille ynnä muille hoidettaville asioille joten eurolla se lähti, ja tuotto meni hyvään tarkoitukseen Parikanniemen lastenkodille:)
Tämä seuraava ei ollut nyt niin kovin tarpeellinen, mutta hyödylliseksi havaittu. Me olemme aiemmin säilyttäneet sipulit jääkaapissa, mutta ainakin kerran yksi nippu alkoi itää :D ongelmaan ratkaisu huoneenlämpö, öö.. tai voisimme ehkä käyttää ne vihannekset hiukan nopeammin.
Tämmöinen söpö puinen kapistus, tuuletusaukkoineen päivineen pääsikin sitten keittiömme työpöydälle kolmella eurolla. No, kun hintalapussa luki sipulirasia niin se on sitten sipulirasia!



Ihme ja kumma, kun en etsi mitään tiettyä cd:tä niin niitä "ihan kivoja, voisinpa vaikka kokeilla tuota.. mutta 17,- on liian kallis" ilmestyy eteeni sieltä täältä. Pelkkää plussaa on tietenkin se, että ne löytyvät kirpputorilta pilkkahintaan, kuten tämä nainen:


3,- ystäväni pöydästä nro 49 ! (30.7. asti)

Ja kun kerrankin ostin poppia, ja etenkin kun tämä oli tyttöpoprockia, niin pitihän tämä toinen nainenkin napata:


1.50,-:lla asennemuijjja, jonkun pöydästä jossa kaikki -50%.

Kiitokset Jasminalle Lilyn lisäksi tästä lilasta tyynystä, omin sen heti kun huomasin! 
* jos luet tämän muru, vie heti lisää tavaraa myyntiin ennen perjantaita, pöytä on ihan tyhjä ;> *


thai-silkkinen tyyny 3,-

elephants

Josta sopiva silta viime yön haikailuuni: en malta odottaa ensi vuoteen, 30-luvun sirkusmaailmaan sijoittuvaan Water for Elephants - elokuvan ensi-iltaan. Mystinen karnevaalitunnelma on kiehtonut minua pitkään, viimeistään Poets of the Fallin Carnival of Rust-videon jälkeen, eikä hallaa tee ainakaan tulevan elokuvan mieskomeus.. :) Mielenkiintoista on myös nähdä Reese Witherspoon hieman erilaisessa roolissa, vakavammin otettavassa, kun ensimmäinen mielikuva joka hänestä monelle saattaa tulla taitaapi olla Blondin kosto.

Ensihoidoksi hommaan käsiini samannimisen teoksen paperisena, jos mielenkiintoinen aihe saisi minut kerrankin sulkemaan tv:n tai tietokoneen hieman aiemmin ja käyttämään välillä omaakin mielikuvitustani.

~   ~

No comments :

Post a Comment