September 16, 2010

palmroth ja fortune duck ystävineen

Ennen kuin esittelen Nellystä tilaamani upeat mekot (joiden alunperinkin edullisista alennushinnoista tippui vielä 30 ,- ja syyn siihen löydätte täältä) hehkutan ensin tämän päivän kirpputorilöytöjäni!

Löydöistä tarpeellisimman voisin vaikka kuvailla ensimmäiseksi. Keittiöstämme on puuttunut yksi hyvin oleellinen esine eli mehukannu, joka sopisi vaikka juhlavampaankin käyttöön. Meillä kun on vain muovinen valkoinen/läpikuultava Orthex tms. kannu, joka on tietysti kevyt ja kätevä, muttei kovinkaan nätti esine.
Olin jo suuntaamassa kassalle, kun huomasin pöydän josta olisin halunnut ottaa kaksi vaaleanpunaista jollain tapaa kitch - mutta toisaalta hyvin minimalistista yksiväristä ankkaa, pienen ja ison. Ja hassun samantyylisen pöllön joka tapitti minua euron hintalappu selässään. Voih en antanut periksi vaan otin vain tämän tarpeeseen tulleen kannun, hintaa mukava 3.50 ,-





Nämä ballerinat taas ovat tavara, jonka näin kirpparilla ihan ensimmäisten joukossa. Jos joku ei tiedä suomalaista kenkävalmistajaa Pertti Palmrothia, niin nyt tietää. Merkki on melko hintava, materiaalina uskoakseni aina laadukas nahka/mokka ja kenkien mallit ainakin oman ennakkoluuloni mukaan hieman vanhemmalle sukupolvelle suunnattuja, ei siis mitään pilipali-bilekenkiä.. joten ei ole tullut aiemmin edes harkittua sellaisten ostoa. :D Mutta nyt tapahtui odottamaton poikkeus, koska minä ostin hänen nimeään kantavat, käyttämättömän näköiset ja ainakin omasta mielestäni tällaiselle parikymppisellekin sopivat kengät!
plus että ne ovat tosi söpöt niin ei merkillä väliä


6,-



Vertailun vuoksi en löytänyt pikku-googlettamisen tuloksena tätä kenkäparia normaalihintaisena, mutta Brandos-verkkokenkäkaupan sivuilta näkee heillä myynnissä olevat Palmrothin kengät. Esim. yksiväriset nahkaballerinat ovat 105 ,- ja mokkanahkaiset rusettikorkokengät 139 ,-


Jaa enhän minä oikeastaan tarvinnut lompakkoa, mutta välillä tökkii käyttää aina sitä samaa rahapussia mikä pursuaa kortteja ja kuitteja ja etukuponkeja. Euro ei tuntunut suurelta uhraukselta, vaikken tätä ohutta kroko-lompakkoa päivittäin käyttäisikään vaan antaisin vaikka eteenpäin. Jotta koosta saisi oikean käsityksen on kuvassa siinä vieressä AA-paristo ^^





Vasemmalla puolella on kätevä tila vaikkapa matkalipulle! Tulee esimerkkinä mieleen bussi- tai junamatkailu, kun joutuu kaivamaan laukun tai taskun pohjalta matkalippunsa, koska se ei mahdu rahapussiin. Tai mahtuisi, mutta olisi sitten tuhannella rutulla tai sitten koko lompakon sisältö tulisi siinä samalla ulos ja ... Tällaisen "worst case scenario"n vältän, kun käytän tätä lompsaa! :D


Lähiviikkojen tai kuukausien pieni haave on ollut hankkia nahkainen satchel-mallinen laukku, ja se voisi olla ihan pikkuinenkin. Kävi hyvä tuuri, kun minullehan kelpaa PU nahka, sillä joku kiva päätti myydä omansa (n.20x20 cm kokoisen) kirpparilla ja minä päätin tuhlata sellaiseen 6 ,-
(Alkuperäinen kauppias näköjään Mayfair International ja made in China)


Fortune Duck ^^



¨~ Paris Roma Tokyo ~¨

Yksi sortuminen muodin puolelle oli euron hintainen Gina Tricotin satiininen juhlalaukku, pituudeltaan postikortin kokoinen. Väristä ei tahtonut saada oikeanlaista kuvaa, se on jokatapauksessa kuvaa tummempi violetti.






Enpä ole tainnut mainita sitäkään, että Liisa Ihmemaassa - kirjojen&elokuvan inspiroimana olen miettinyt taskukellon ostoa. Se voisi olla "tilpehööriä", mutta koruja myyvissä vaateliikkeissäkin sellaiset ovat hieman kalliita.. Onneksi vilkaisin kirpparin vitriiniin, jonne voi laittaa myyntiin arvokkaampia tavaroitaan/koruja/kännyköitä tms. Lyhyen ketjun voi irroittaa helposti ja pistää kellon ketjussa kaulaan! Mukava lisä oli saada toinen patteri kellon mukana, oikein ajattelevaista. ^^


8,-

Citymarketista lähti pari päivää sitten matkaani tämä kuvan Viisaus-kalenteri. Harmi että se on vasta ensi vuodelle, kun olisin tarvinnut kalenteria jo nyt - mutta kännykän kalenteri ajaa saman asian vielä jonkin aikaa.






Ostin cittarista myös avomiehen löydön, Aasialaisen keittokirjan. Ei mikään ohut opus, ja ensi vilkaisulta todella kattava kirja 8.95,- (normaalihintainen)
Kiinalaisia, intialaisia ja thaimaalaisia reseptejä.




Syksyisten päivien, etenkin ruokailujemme iloksi nappasin muutaman tertun pihlajanmarjoja pihaltamme. (ei se puu siitä kärsinyt♥)



No comments :

Post a Comment