October 9, 2011

★ Brownie-Orange-Cheesecake ★

Vihdoin oli aikaa julkaista kuvia siitä, kun sain päähäni idean LEIPOA. Näin tämän ohjeen jokin aika sitten  Face tomorrow today - blogissa ja olen halunnut siitä asti kokeilla itse. En ole kummoinen leipuri, joten ulkonäkö ei ole huippuluokkaa :D MUTTA, se maistui niiiin hyvältä.

Ja se kenelle tämän tein, ♥ , halusi ottaa 3 palaa !

Brownie taikina:
5 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
200 g voita
200g suklaata



1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.


2. Sulata voi ja suklaa.


3. Lisää muna-vaahtoon suklaa-voi sekä vehnäjauhot kevyimmällä teholla vatkaten.



4. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille suurin osa taikinasta.
(Jätä loppuraitoihin = koristeluun vähän taikinaa.)
5. Paista noin 5 minuuttia tätä pohjaa +175 asteisessa uunissa keskitasolla, jonka jälkeen ota uunista pois.

Tuorejuusto taikina:

400 g maustamatonta tuorejuustoa
(pakkauksissa oli vain 180 g joten otin loput 40 g appelsiinin makuisesta!)
2 kananmunaa
1½dl tomusokeria
2rkl vaniliinisokeria

1. Sekoita kaikki keskenään ja levitä tasaisesti browniepellin päälle.


2. Kaada loput brownietaikinasta pituus ja leveyssuunnassa ristikoksi
3. Vedä veitsen kärjellä kevyesti ruutujen keskeltä viivat pituussuunnassa itseesi päin = tuloksena kiva kuvio!


4. Paista 30-35 minuuttia, +175 asteessa.
5. Anna jäähtyä. Piirakka saa olla hieman tahmea.



Nauttikee :)
Mun kaakusta ei tullut tosiaan yhtään niin hieno kun edellämainitun Heidin ! Mutta, herkkua.

PS. In case someone of my international readers want to try this out, I'll translate this for you ! ^^

7 comments :

  1. Mmmmmm, looks delicious..

    Mua harmittaa välillä ihan hirveästi, etten syö hiilareita. Just tuollainen ihana juustokakku tekisi hyvää sunnuntai-iltapäivänä. Ehkä sitten kun omistan jonkun pienen punaisen mökin ja lapset juoksee pihalla, sisällä tuoksuu paahtopaisti ja pulla. :D (ei ihan lähiaikoina...)

    Hyvää sunnuntaita, ja anteeksi höpöttelyt. :)

    /U
    pug-a-licious

    ReplyDelete
  2. Yummy!:P Maistuis kyllä hyvin näin dagen efter -herkkuna! ;)

    ReplyDelete
  3. Ulrika, en tiedä, kuinka paatunut karppaaja olet ja lohduttaako tämä, mutta karppaajakaveri on kehunut tuota: http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=2211

    Samalta sivustolta löytyvät myös nämä:
    http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=1085
    http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=722

    Nuo eivät tietenkään auta, jos olet aivan ehdoton. :)

    ReplyDelete
  4. Thank you so much for your sweet comment !!!Of course we can follow each other, I start, wait for you to do the same!
    Come back soon to visit my blog, I'll be waiting for you!!

    Cosa mi metto???

    ReplyDelete
  5. The photos speak for themselves! Love the Dior scent, one of my favs xx

    ReplyDelete